Ilmastokeskustelussa pitää kuulla myös äänettömiä

Taiteilija Terike Haapoja tekee hiilidioksidin näkyväksi ja kysyy, mitä tapahtuisi, jos jääkarhut haastaisivat ihmiset oikeuteen elinympäristönsä tuhoamisesta.

TEKSTI: Liisa Mayow / Kaskas Media

KUVA: Veikko Somerpuro

3-14_Terike_Haapoja_19001000

Apua. Mullalla täytetyissä lasisissa arkuissa on jotain elävää. Se jokin hengittää, sen kuulee kohinana.

Taiteilija Terike Haapojan Inhale/Exhale -teos saa tajuamaan, että maa hengittää kuin elävä olento. Arkkuun kytketty mittari seuraa, miten arkussa oleva hajoava maa-aines löyhäyttelee hiilidioksidia ilmoille. Puhausten pulssi muuttuu kaiuttimista kuuluviksi ääniaalloiksi.

Seuraa oivallus: minussa tapahtuu samaa. Hiilen kierto on hengitystä, osa ihmisenä olemista. Ei vain asia, joka tapahtuu tuolla jossain kaukana ilmakehässä tai mökin takana kompostikasassa. Minun kehoni rakennusaineena oleva hiili menee kuoltuani olemaan jotain muuta: puita, kasveja, elämää.

Tällaisten suhteiden näkyväksi tekeminen on tyypillistä Haapojan töille. Ympäristömme on täynnä ilmiöitä, jotka ovat ihmisen käsityskyvyn tavoittamattomissa, taiteilija sanoo.

”Tieteessä moni asia on todella abstrakti. Emme saa millään kiinni siitä, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on niin ja niin monta ppm:ää kuin on. On luotava kokemus, että ihminen ymmärtää mitä se tarkoittaa.”

Jotta kokemus olisi mahdollisimman todellinen, taiteilija on kurottanut pyytämään apua tieteen puolelta. Haapoja käyttää töissään usein luonnontieteiden tuottamaa dataa ja välineitä. Haastattelemalla kasvibiologeja tai ekologeja selviää, mitä tietoa jostakin tietystä kasvista voidaan saada. Siitä tiedosta Haapoja sitten etsii jotain runollista, jotain sellaista, josta ihminen voi kenties löytää uusia merkityksiä.

Tuotantoeläimet selviävät, muut eivät

Siitä yksittäisestä kasvista tai eläimestä versovat myös taiteilijan ajatukset ilmastonmuutoksesta. Porkkalanniemen kärjessä metsän keskellä kasvanut ainoa lapsi johtaa ympäristötietoisuutensa niistä tutuista puista ja mättäistä, joiden kanssa sai viettää pienenä aikaa. Niihin on selvä suhde, ja niiden hyvinvoinnista on eettinen vastuu.

”Ei ilmastonmuutos ole jotain, mikä vain vyöryy päälle, vaan ihmisten päätöksistä pikku hiljaa suodattunut asia. Ilmastonmuutos on jo täällä. Voimme hidastaa pahaa, mutta emme enää valita kurssia, jolla se vältetään.”

Haapojaa huolestuttaa erityisesti se, että ilmastonmuutos syö maailman monimuotoisuutta. Kun resurssit kapenevat, suojelemme ehkä vain sitä ympäristöä, josta on suurin hyöty.

”Jäljelle jää vain tuotantoeläimiä, ja pienet kulttuurit katoavat. Samalla yhä useampi ihminen elää konfliktialueilla luonnonvarojen vähenemisen takia”, Haapoja ennustaa.

Pelottavaa on myös se, että elämä jatkuu joidenkin kohdalla melko samanlaisena kuin ennenkin. Maailman nyt jo olemassa olevat epäkohdat vain muuttuvat vielä epäreilummiksi ja vaikeammiksi, Haapoja sanoo.

”En usko, että olemme kaikki kohta kivun tai kärsimyksen kourissa. Katastrofi ei toteudu niin. Tulevaisuudessa hirveän isolle osalle ihmisistä elämä on vain hirveän paljon hankalampaa.”

"Kyky asettua toisten asemaan on myös se supervoima, jonka avulla ilmastonmuutos voidaan ratkaista."

Syntymättömällä ei ole sananvaltaa ilmastopäätöksiin

Ihmisten lisäksi vaikeaa on myös niillä, jotka eivät kykene puhumaan omasta puolestaan, kun ilmastopäätöksiä tehdään. Haapoja tunnetaan myös Toisten puolue -projektista. Vuoden 2011 eduskuntavaalien alla hän kirjoitti tavoiteohjelman ja keräsi kannattajakortteja puolueelle, joka antaisi äänen yhteiskunnan äänettömille kuten tuleville sukupolville ja toisille lajeille.

Suunnitelmissa oli pyrkiä politiikkaan oikeasti, mutta Haapoja luopui ajatuksesta.

”Kysymykseen siitä, millainen kaikki olennot huomioivan yhteiskunnan tulisi olla, ei ole helppoa vastausta. Taide voi tehdä näkyväksi, kuinka ihmiskeskeistä politiikka on. Samaan aikaan täytyy olla tarkkana, ettei tee vitsiksi oikeita uudistuspyrkimyksiä, jotka ajavat esimerkiksi eläinten oikeuksia.”

Nyt Haapoja työstää yhdessä kirjailija Laura Gustafssonin kanssa Toisten historia -projektia, joka kirjoittaa historiaa muiden elävien olentojen kuin ihmisen näkökulmasta. Tänä vuonna työn alla on Oikeusjuttu-niminen projekti, joka näyttää, mitä toisten lajien tuominen lainsäädännön piiriin tarkoittaisi.

”Muuttaisi paljon ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä, jos jääkarhu voisi haastaa meidät oikeuteen elinympäristönsä tuhoamisesta. Oltaisiin nopeasti kusessa.”

Katastrofi voitetaan empatialla

Kyky asettua toisten asemaan on myös se supervoima, jonka avulla ilmastonmuutos voidaan ratkaista, Haapoja uskoo. Taiteilija on vastikään pysähtynyt ajattelemaan omia erikoistaitojaan: mitä hän oikeastaan osaa?

”Osaan vähän piirrellä, ja sitten olen hyvä sijoittelemaan asioita tilaan. Niistä kyvyistä ei tässä yhteydessä ole kamalasti hyötyä. Mutta sitten olen hyvä kuvittelemaan, miltä asiat tuntuvat, ja miten joku muu saattaa kokea maailman.”

Ilmastonmuutoksessa ongelman ydin on empatian puutteessa, Haapoja sanoo. Ilmastonmuutos on seurausta ahneudesta, joka estää näkemästä asioita muuten kuin oman edun kautta.

”Lisäämällä kykyä asettua toisen asemaan kykenisimme ratkaisemaan koko ilmastokriisin. Silti yhteiskunta palkitsee poikkeuksetta oman edun tavoittelua ja toisten huomiotta jättämistä. Paha siinä on sanoa, että empatia oppikouluun.”

Voi silti olla, että ihmiskunta vielä kokoaa voimansa, Haapoja sanoo. Ehkä koittaa valistuksen tai modernismin kaltainen aika, jolloin kaikki pyrkivät yhdessä kohti jaloja ihanteita.

”Olisi upeaa, jos kaikki tämä turhautunut energia kääntyisikin tulevaisuudenuskoksi. Syntyisi globaali voimanponnistus, että nyt yhdessä ratkaistaan tämä. Vaikea uskoa, mutta ehkä se on mahdollista.”

Tilaa uutiskirje

Saat uusimman Klimaatin sähköpostitse sen ilmestyttyä.