Kuolleella puulla elävämpi luonto

TEKSTI: Oskari Onninen

Biodiversiteetin rapistuminen on maailmanluokan uhka, jota vastaan varaudutaan, muttei juuri taistella. Ainakaan vielä.

Biodiversiteetti kuihtuu ympäri maailmaa. Muutoksen keskeinen ajuri on ihminen.
Biodiversiteetti kuihtuu ympäri maailmaa. Muutoksen keskeinen ajuri on ihminen.

On kuin vuoresta kasvaisi betonipaasi, mutta tämä ei ole mikään brutalistinen Jugoslavia, vaan Norjan Huippuvuoret. Tänne päästäkseen pitää matkata Suomen pohjoisimmasta pisteestä liki maamme pituuden verran kohti pohjoista.

Kun paaden päädystä kävelee sisään, saapuu yhteen maailman turvallisimmista paikoista. 120 metriä maan sisälle ulottuvaan luolaan, jonka jokaiseen oveen kenelläkään yksittäisellä ihmisellä ei ole kaikkia avaimia ja tunnuksia.

Ja tietenkin luolasta on tehty myös ydinpommituksen, meren pinnan nousun ja lähes kaikensorttiset maailmanloput kestävä.

Vähemmästäkin, sillä täällä kolmessa viisi metriä korkeassa kammarissa ja ikiroudan ympäröimässä kahdeksantoista asteen pakkasessa on hyllytolkulla elämää. Eikä mitä tahansa elämää, vaan ruokakasvien siementen varmuuskopioita 66 siemenpankista ympäri maailman.

Muut pankit ovat voineet vuodesta 2008 lähtien tallettaa Huippuvuorille siemenmuotoisen geenivaluutan, jonka he ovat itse ottaneet säilöön ilmastonmuutoksen ja tehomaatalouden aiheuttamien ongelmien varalta.

Huippuvuorilla on kuitenkin vain tallelokero, josta siemenet voidaan hädän tullen pelastaa. Kuten nyt sisällissodan tuhottua Syyrian Aleppon oman siemenpankin. Silloin Huippuvuorilta lähetettiin monta alumiinipussillista erilaisia siemeniä Libanoniin ja Marokkoon uuden pankin avaamista varten.

Tulevaisuudessa pankkia tarvittaneen paljon enemmän. Kukaan ei sitä tietenkään toivo.

Ilmastonmuutos ja biodiversiteetti kytkeytyvät toisiinsa

Ei ole mikään uusi asia, että ihminen on valtava uhka biodiversiteetille, eli maapallon luonnon monimuotoisuudelle. Ihminen esimerkiksi raivaa luonnontilaisia ekosysteemejä tuotantokäyttöön ja polttaa metsää rakentamisen tieltä.

Monimuotoisuuden turvaamiseksi tehtiin sopimus Rio de Janeirossa pidetyssä YK:n ympäristö- ja kehityskokouksessa eli Earth Summitissa vuonna 1992. Siinä samassa kokouksessa, jossa alkunsa sai Kioton sopimukseen johtanut YK:n ilmastosopimuskin.

Mutta biodiversiteetistä ei pidetä teemailtoja tai kysellä vaalikoneissa.

”Väittäisin, että ilmastosopimuksesta on tullut vahva ja merkityksellinen jo siksi, että sen tieteelliset perusteet on systemaattisesti arvioitu ja koottu”, sanoo erikoistutkija Raisa Mäkipää Luonnonvarakeskuksesta.

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC kun tekee viiden vuoden välein kolme tuhatsivuista kirjaa, joihin on koottu kaikki edistys ilmastotutkimuksessa. Lisäksi näistä yhteenvedoista tehdään vielä omat tiivistelmänsä poliitikkojen käyttöön.

”Biodiversiteettitutkimusta saattoi olla jo sopimusta tehtäessä jopa enemmän ja vahvempana kuin nyt, mutta sitä ei koottu silloin samalla tavalla eikä oikeastaan sen jälkeenkään”, Mäkipää sanoo.

Siksi nyt ollaan tilanteessa, jossa vuosituhannen vaihteen julkilausuttu tavoite oli, että biodiversiteetin rapistuminen saataisiin pysäytetyksi vuoteen 2010 mennessä. Sopimuksen 21 tavoitteesta yhtään ei saavutettu maailmanlaajuisesti, joitain sentään paikallisesti.

Ilmastonmuutos ja biodiversiteetin köyhtyminen kietoutuvat toisiinsa monella tapaa. Kun vuosi sitten keväällä Science-tiedelehdessä tehtiin meta-analyysi 131:stä ilmastonmuutosta ja lajikantoja käsitelleestä tutkimuksesta, tulos oli tyly: kahden celsiusasteen lämpeneminen ajaisi noin 5,2 prosenttia maapallon lajeista sukupuuttoon, neljällä celsiuksella luku olisi peräti 16 prosenttia. Tulos on tietenkin suuntaa-antava, sillä aineiston tutkimuksissa sukupuuton uhka vaihteli nollan ja 54 prosentin välillä.

Kahden celsiusasteen lämpeneminen ajaisi noin 5,2 prosenttia maapallon lajeista sukupuuttoon.

Ilmastonmuutos ja biodiversiteetin köyhtyminen kietoutuvat toisiinsa monin tavoin. Silti biodiversiteetistä ei pidetä teemailtoja tai kysellä vaalikoneissa.
Ilmastonmuutos ja biodiversiteetin köyhtyminen kietoutuvat toisiinsa monin tavoin. Silti biodiversiteetistä ei pidetä teemailtoja tai kysellä vaalikoneissa.

Liian suotuisat olosuhteetkin ongelma

Ihmisille on vaikea vakuuttaa, että ilmastonmuutokseen on tärkeää reagoida juuri nyt, jos se aiheuttaa tuhoja kenties vasta 30 vuoden päästä. Biodiversiteetin kanssa törmätään ensin samaan ongelmaan, mutta sitten lisäksi vielä siihen, että siinä on kyse paljon monisyisemmistä asioista kuin vain lajien sukupuutosta.

Joskus ongelmat aiheutuvat täysin päinvastaisista syistä: ilmaston lämpenemisen vuoksi joidenkin alueiden lajimäärä kasvaa, ja tulokaslajit voivat syrjäyttää alkuperäiset.

Jotkut tuholaislajit voivat päästä neitseelliseen ympäristöön, jossa ei ole lainkaan niiden kantoja verottavia petoja, loisia tai viruksia. Silloin niiden populaatiot kasvavat niin suuriksi, ettei ympäristön kantokyky sitä siedä. Tuholainen nakertaa perustuotannosta liian suuren osan ja hävittää isäntäkasvin peruuttamattomasti.

Tai sitten tuholaiset, vaikkapa Suomessa kuusia syövät kirjanpainajat, ehtivät pidentyneen kesän vuoksi munia kahdesti ja kaluavat kuusikot kuolleiksi. Tai että luonnon sisäinen kello menee ristiin ja kasvien pölytys epäonnistuu, kun niiden tärkein pölyttäjä ei osu paikalle oikeaan aikaan.

”Se ei välttämättä tarkoita täydellistä romahdusta, mutta ennen kuin kehitytään siihen, että ne menisivät taas synkronisoidusti, evoluution nopeus ei pysy muuttuvan ilmaston perässä”, Mäkipää sanoo.

Muutoksen ajuri on tietenkin ihminen, joka toiminnallaan lämmittää ilmastoa ja rusentaa ekosysteemejä ottaessaan luonnontilaisia alueita käyttöönsä. Mäkipään mukaan juuri kasvavan ihmismäärän paine on keskeinen syy biodiversiteetin kuihtumiselle. Paineesta kärsitään erityisesti globaalisti runsaslajisimpien ekosysteemien alueilla tropiikissa. Lajien monimuotoisuutta syö suuri määrä ihmisiä, jotka tarvitsevat sekä lisää peltopinta-alaa ruoantuotantoon että tilaa elää.

Huippuvuorten siemenpankki onkin olemassa ennen muuta ihmisen pelastamiseksi itseltään. Sinne ja muihin siemenpankkeihin kootaan genotyyppejä siksi, että jos ilmasto muuttuu, monien kasvien viljelyolosuhteet muuttuvat samalla. Geenien avulla kasvit voidaan jalostaa ympäristöönsä sopiviksi ja näin turvata ruuan saanti. Tai jos dramaattisemmin haluaa ilmaista, niin turvata elämä.

Yrityksille mahdollisuus korvata tuhotut lajiympäristöt

Myös biodiversiteetin suojelu lähtee lopulta yllättävän tavallisista asioista. Sellaisista, joihin verrattuna siemenpankit vaikuttavat hätävarjelun liioittelulta.

Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen työryhmineen ylsi Helsinki Challenge -ideakilpailun toiselle sijalle Biodiversity Now -projektilla. Sen tarkoitus on luoda arkipäivän biodiversiteetille päästökauppajärjestelmä, sillä esimerkiksi mustikan elinpinta-alasta on kadonnut Suomessa kolmannes muun muassa erilaisten rakennushankkeiden takia.

Biodiversiteetille kehitetyn päästökauppajärjestelmän toiminta on yksinkertaista. Kun elinympäristöjä tuhoutuu rakennushankkeiden tieltä, rakennuttaja voi ostaa kompensaation habitaattipankista, joka sitten maksaa maanomistajalle siitä, että hän ennallistaa luontoa jossain toisaalla. Tällaista ennallistamispotentiaalia Ollikaisen mukaan Suomessa piisaa, sillä maassamme on vaikka kuinka paljon esimerkiksi soita, joiden ojitukset ovat epäonnistuneet.

”Ajatus on olla välittäjäorganisaatio, joka saattaa nämä kysyjät ja maanomistajat toistensa kanssa tekemisiin, toimii asiantuntijana kompensaatioiden koosta ja lopulta seuraa ja verifioi, että kaikki on mennyt kuten pitää”, hän kertoo.

Mutta sitten seuraa se kriittisin kysymys: miksi ihmeessä yritykset haluaisivat maksaa luonnonsuojelusta, jos harva kansalainen osaa edes vertailla, onko jokin taho biodiversiteettiystävällisempi kuin toinen.

”Isot maansiirtoliikkeet ovat olleet eturivissä kehittämässä tätä!” Ollikainen sanoo.

”Tässä toimivat varmaan vapaaehtoisen markkinan motiivit. Isot yritykset toivovat, että kompensaatioita tarjoamalla rakennuslupien käsittely nopeutuisi. Toinen on sitten se, että sellaisista yrityksistä ei ole kauheasti pidetty, joten ne etsivät keinoja parantaa yhteiskuntakelpoisuuttaan ja sosiaalista hyväksyttävyyttään.”

Ollikaisesta pankkien pitäisi olla maakohtaisia, sillä olisihan se hölmöä, jos Suomessa tuhottua luontoa voisi paikata jostain kaukomailta.

”Jos tämä menee hyvin, niin sitten me kyllä marssitaan heti EU:hun ja sieltä YK:ta kohti”, Ollikainen sanoo.

Tähän tietenkin sisältyy optimismia, sillä harva tiedostaa biodiversiteetin suojelun tarpeen millään tavalla. Ollikaisen mukaan monimuotoisuuden säilyttämisen tärkeyttä saa hokea päättäjille ja toimitusjohtajille kyllästymiseen asti ennen kuin viesti menee perille.

Tee monimuotoisuusteko ja jätä lahopölli pihaan

Romantisoiduin ilmastonpelastusteko on tietenkin istuttaa puu. Biodiversiteetille kuka vain saisi tehtyä samanlaisia ihmeitä vieläkin helpommin. Jos ilmasto pelastetaan elävillä, niin biodiversiteetti pelastetaan kuolleilla puilla.

Pitäisi ymmärtää se, että lahopuut ovat luonnolle hyväksi, sillä ne ylläpitävät sieni- ja hyönteiskantoja, Luonnonvarakeskuksen Raisa Mäkipää sanoo ja osoittaa Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan terassilta metsikköä kohti.

”Tuonnekin aidan taakse saisi pienellä vaivalla biodiversiteetti-hotspoteja. Ihmisten pitäisi vain ymmärtää, että sillä on lajiston monimuotoisuudelle merkitystä, että on lahopuita pitkin ja poikin maassa. Monimuotoisesta lajistosta voidaan tulevaisuudessa löytää moneen asiaan ratkaisu. Lahopuussa elävien sienten tiedetään esimerkiksi auttavan puita ravinteidenotossa”, Mäkipää kertoo.

”Nyt kaatuneet ja puolilahot lehtipuukökkäreet viedään puistoista ja metsistä polttolaitoksille, vaikka niistä tuskin saadaan edes korjuukustannusten verran energiaa.”

Joka kodin biodiversiteettiteko on paitsi yksinkertainen, mutta sille saa vastinetta, Mäkipää lupaa.

”Tuo rivitalon pihaan lahopölli. Sen lisäksi, että saat sienilajit ja mikrobit siihen, lahopuuhun iskeytyvät myös hyönteiset. Silloin saat mansikkapenkin hyvin pölytettyä ja paremmat mansikat ja omenat, kun ekosysteemipalvelu on omassa pihassa.”

Kun seuraavan kerran näet lahonneen pöllin, harkitse kantavasi se takapihallesi. Se on pieni teko, mutta saattaa pitkällä aikavälillä säästää meiltä reissun Huippuvuorille.

Artikkelia varten on haastateltu myös norjalaisen Nibion ylläpitämän Huippuvuorten siemenpankin pääkoordinaattoria Åsmund Asdalia.

”Jos tämä menee hyvin, niin sitten me kyllä marssitaan heti EU:hun ja sieltä YK:ta kohti.”

Tilaa uutiskirje

Saat uusimman Klimaatin sähköpostitse sen ilmestyttyä.