Pelastaako kotimainen kasviproteiini ympäristön?

OutiMakinen_MV_jouluk2015

Outi Mäkinen
Senior Scientist

VTT

Olen ystäväni kanssa ravintolassa. Naapuripöytiin kannetaan tiriseviä pihvejä ja meheviä kananrintoja. Lihan tuoksu leijuu ilmassa. Tekisi mieli, mutta olen juuri viettänyt päivän kotieläintuotannon ympäristövaikutuksia käsittelevien selvitysten parissa. Puren hammasta ja tilaan linssipihvin.

Proteiinivalinnoilla on väliä: on arvioitu, että eniten kuormittavalla proteiinilla on jopa satakertainen hiilijalanjälki vähiten kuluttavaan proteiinin verrattuna. Tähän vaikuttavat monet tekijät tuotannossa, mutta yleisesti ottaen kasviproteiinin muuntaminen eläinproteiiniksi ei ole järin tehokasta. Yhden nautakilon tuottamiseen tarvitaan kuusi kiloa kasviproteiinia, kun taas possu, broileri ja kananmunat ovat tehokkaampia tuotantomuotoja. Ja tämä on vasta alkua – eläintuotannon on ennustettu kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Kasvavan ymmärryksen valossa eläinperäisten elintarvikkeiden yletöntä mässäilyä on yhä vaikeampi perustella. Se ei kuitenkaan näy esimerkiksi lihan kokonaiskulutuksessa, sillä keskiverto suomalainen syö edelleen yli kilon lihaa viikossa. Lihatiedotuksen arvion mukaan kulutuksen molemmat ääripäät näyttävät olevan nousussa: niin kasvissyöjien kuin lihaa suuria määriä kuluttavien määrä kasvoi viime vuonna.

"Suomen proteiiniomavaraisuusaste on tällä hetkellä vain 15 prosenttia, eli karja käy suureksi osaksi ulkomaisella soijarehulla."

Ratkaisun ainekset voivat kuitenkin löytyä keskitieltä. Hollantilaistutkimus arvioi hiljattain, että lihan ja maitotuotteiden kulutuksen puolittaminen EU:ssa pienentäisi maatalouden typpipäästöjä 40 prosentilla, kasvihuonekaasupäästöjä 25–40 prosentilla sekä säästäisi viljasatoa myös vientiin.

Suomen proteiiniomavaraisuusaste on tällä hetkellä vain 15 prosenttia, eli karja käy suureksi osaksi ulkomaisella soijarehulla. Tämä aiheuttaa ympäristötuhoja mm. Brasiliassa.

Miten kotimaiset kasviproteiinit sopivat kuvioon? Näillä leveysasteilla kasvaa muun muassa härkäpapua, sinilupiinia ja hernettä, jotka sopivat niin rehu- kuin ruokakäyttöön. Lisäksi elintarviketeollisuuden sivuvirroissa on tarpeeksi proteiinia ruokkimaan isokin joukko. Osa näistä sivuvirroista, kuten esimerkiksi vehnälese, rypsipuristekakku ja oluen valmistuksesta jäävästä ohra-aines eli mäski, käytetään usein rehuksi.

VTT:llä tehdään valtavasti tutkimustyötä näiden materiaalien kehittämisestä myös elintarvikkeiksi. Elintarvikekäytön tuoma lisäarvo raaka-aineelle myös motivoisi viljelijöitä kasvattamaan proteiinikasveja laajemmalla peltoalalla, nostaen proteiiniomavaraisuuttamme.

Kasviproteiinit eivät kuitenkaan taivu helpolla kokin tai tuotekehittäjän tahtoon. Esimerkiksi maidon proteiinit ovat tyylikäs yhdistelmä ravitsemusta ja niin sanottua funktionaalisuutta; ne pysyvät nesteessä ja kykenevät muodostamaan erilaisia rakenteita, joihin olemme tykästyneet juuston ja jogurtin muodossa.

IPCC-raportin marraskuussa 2014 ilmestynyt yhteenveto poliittisille päätöksentekijöille tarjoaa hyvän pohjan Pariisissa käytäviin ilmastoneuvotteluihin. EU pyrkinee 40 prosentin päästövähennykseen 2030 mennessä, USA 17 prosentin päästöjen vähennykseen ja Kiinankin odotetaan ryhtyvään toimeen päästöjen kasvun hidastamiseksi. Odotukset ovat korkealla, mutta Kööpenhaminan mahalasku on myös mielessä matkalla Pariisiin. Menestykseen tarvitaan politiikkoja, joiden perspektiivi on paljon pidempi kuin vaalikausi. Kyse on ihmiskunnan hyvinvoinnista sukupolvien aikaskaalassa.

"Käytetään eläintuotteita kuin viiniä – kohtuudella ja laadukkaasti, mutta ei joka päivä eikä aamusta iltaan."

Kasviproteiinit sen sijaan tuppaavat olemaan linjakkaisiin huippufunktionaalisiin serkkuihinsa verrattuna rakenteeltaan isoja, kömpelöitä ja kiusallisen herkkiä saostumaan käsiteltäessä ikäviksi klimpeiksi ja sakoiksi. Toisaalta, jos härkäpapu-, kaura- ja herneproteiinia olisi tutkittu samanlaisella pieteetillä kuin maitoproteiineja ja soijaa on vuosikymmenten saatossa tutkittu, ehkä osaisimme hyödyntää niitä paljon paremmin. Keskitien ratkaisua edustavat eläin- ja kasviproteiineja yhdistelevät hybridituotteet, joita tutkitaan kovasti Suomessa ja maailmalla.

Pelastavatko siis kotimaiset kasviproteiinit ympäristön? Ruuan ympäristövaikutus on moniulotteinen vyyhti, johon vaikuttavat tuotannon lisäksi elintarvikeketjun loppupäässä suuresti myös kuljetukset, varastointi, kuluttajan ostosmatkat ja ruuan valmistusmenetelmät kotona sekä roskiin päätyneen ruuan määrä. On monia tapoja kuluttaa vähemmän, ja kasviproteiinien elintarvikekäytön lisääminen on yksi keino ympäristötaakan keventämiseksi – lautanen kerrallaan. Suomella on myös oivallinen tilaisuus kehittää osaamista tällä saralla, jota voidaan hyödyntää myös nousevan talouden maissa, jotka ovat seuraamassa länsimaisia kulutustottumuksia. Ehdotukseni on, että käytetään eläintuotteita kuin viiniä – kohtuudella ja laadukkaasti, mutta ei joka päivä eikä aamusta iltaan.

Tilaa uutiskirje

Saat uusimman Klimaatin sähköpostitse sen ilmestyttyä.